Kärpästen herra, allegoria yhteiskunnasta

Kärpästen herra Se on brittiläisen kirjailijan William Goldingin tunnetuin teos. Vuonna 1954 julkaistu se ei heti saavuttanut suurta menestystä, vaan sen piti odottaa sodanjälkeiseen aikaan, jotta se muuttui englantilaisen kirjallisuuden klassikoksi. Sitä esitettiin elokuvateattereissa kahdesti vuosina 1963 ja 1990.

Se on allegoria ihmisluonnosta jossa jokainen hahmo edustaa ihmisen käyttäytymisen tärkeää ominaisuutta; Kärpästen herra tutkii yhteiskunnan syntyä, jonka lapset ovat perustaneet. Miten roolit jaetaan tällaisessa kontekstissa? Miten johtaja valitaan?

Juoni alkaa lapsia täynnä olevan lentokoneen törmäyksestä autiolla saarella . Siellä eloonjääneiden on järjestettävä itsensä selviytyäkseen ja yritettävä pelastua. Syrjäisellä saarella, jossa ei ole sääntöjä ja jolla on asutusta lapset syntyy uusi yhteiskunta. Ei Kärpästen herra saamme selville, kuinka paha voi syntyä kenessä tahansa iästä riippumatta.

Ihmiset eivät koskaan muutu juuri sellaisiksi kuin he luulevat olevansa
-Kärpästen herra-

Lapset puhuvat Kärpästen herra johtaja ja allegoria

Teoksen nimi on osittain allegorinen ja viittaa Beelzebubiin tai pahaan. Pahuuden kuva esitetään romaanissa villisian päässä, jonka lapset asettavat keihään päälle; sama hajoamistilassa on kärpästen ympäröimä.

Saapui saarelle lapset tulevat yhteen toivoen selviytymisestä ja pelastumisesta mahdollisimman pian, mikä osoittaa ihmisille ominaista sosiaalisuutta. Ehkä yhteiskunnan, jossa he kasvoivat, ehtona, ehkä pelon tai selviytymisvaiston vuoksi, lapset valitsevat johtajan. Rooli on demokraattisesti osoitettu Ralphille, joka, vaikka hän ei ole enää lapsi älykäs hän on ketterin ja vahvin ja luo luottamusta muihin.

Mikä näkyi tilaisuutena haastaa aikuisia ja sen todistaminen, että lapset voivat olla oikeudenmukaisempia ja järkevämpiä, johtaa todelliseen katastrofiin. Siitä hetkestä lähtien, kun johtaja valitaan, leviää kilpailun tunne ja sieltä viha, joka johtaa traagiseen ja hallitsemattomaan tilanteeseen. Ilman aikuisia ja ilman lakeja he päättävät:

Ralph: Hän on muiden lasten valitsema johtaja.Hän edustaa demokratiaa, hänen aikeensa ovat hyvät ja hän haluaa niiden pysyvän yhtenäisinä. Hän päättää sytyttää kokon toivoen, että hänet nähdään ja viedään turvaan. Hyvistä aikeistaan ​​huolimatta hän neuvottelee aina Piggyn kanssa ja menettää hallinnan ja johtajuuden.

Jack: hän on Ralphin vastakohta, toinen syntynyt mutta autoritaarinen johtaja.Hän on ryhmän vanhin, mutta kun Ralph saapui heidän instituutionsa, häntä ei ole valittu ja tämä ärsyttää häntä. Hänen asenteensa on ylimielinen ja pessimistinen, hän ei enää usko heidän pelastuvan ja pikkuhiljaa hän lankeaa irrationaalisuuteen, muuttuen yhä väkivaltaisemmaksi. Hän kylvää pelkoa muihin lapsiin pakottamalla heidät mukaansa.

Possu: hänen nimensä tarkoittaa pientä sikaa ja se on päätarkoitus vitsejä ulkonäkönsä ja astmansa takia. Hän on yksi älykkäimmistä hahmoista ja edustaa rationaalisuutta. Hänen fyysisen kuntonsa vuoksi kukaan ei valitse häntä johtajaksi, mutta hän luottaa Ralphiin, joka pyytää aina häneltä apua.

Simon: aivan kuten Piggy, hän ei ole hyvässä kunnossa. Hän on pidättyväinen lapsi ja luokitellaan oudoksi Hänet tunnetaan kuitenkin myös suuresta herkkyydestään erityisesti eläimiä kohtaan. Hän on paljastava hahmo, joka löytää Kärpästen herran ja on totuuden kantaja.

Roger: hän on yksi eniten kehittyvistä hahmoista alussa klo Roger näyttää hiljaiselta ja ujolta pojalta, mutta löytää pian uudet kasvot; Hänen toimintansa tuomitsevien lakien puuttuessa hän päättää turvautua väkivaltaan.

Tarinan lapset perustavat hierarkian, järjestyksen, joka on inspiroitunut maailmasta, josta he tulevat, mutta joka lopulta hajoaa ja radikalisoituu. Pelon edessä he eivät tarvitse rationaalista johtajaa, vaan vahvaa, joka takaa heille rauhan ja ruoan.

Mitä me olemme? Ihmiset? Eläimet? Villit?
– Kärpästen herra –

Pahan luonne ei Kärpästen herra

Kärpästen herra on tarkoitettu loukkaukseksi Rousseau jotka väittivät, että ihmiset luonnollisessa tilassaan ovat hyviä eivätkä tunne pahaa ja että yhteiskunta turmelee hänet ja johtaa hänet pahuuteen. Goldingin romaanissa tapahtuu juuri päinvastoin: lapset ovat vapaita ja täysin luonnollisessa tilassa, mutta säännöt sanelevan yhteiskunnan puuttuessa he sallivat huonon luonteensa vetäytyä ja käyttäytyvät täysin irrationaalisesti.

Kolikon toista puolta edustaa Hobbes, joka väittää, että yhteiskunta säätelee pahuutta saada meidät käyttäytymään rationaalisten olentojen tavoin. Goldingin työ voidaan sijoittaa tälle rintamalle, huolimatta yrityksistä valita johtaja ja perustaa yhteiskunta, lapset tuntevat olonsa saarella niin vapaaksi, että he päättävät olla enää tottelematta ketään.

Näemme, että alussa he yrittävät jäljitellä tuntemansa aikuismaailman käyttäytymistä. He löytävät kuoren, joka muuttuu symboliksi demokraattinen antaa puheenvuoro muille; he järjestäytyvät pitääkseen tulen palamassa saadakseen ruokaa ja tehdäkseen töitä. Pian tämä utopistinen demokratia kuitenkin romahtaa.

Jotkut lapset näkevät saaren unelmapaikkana ilman vanhempia tai opettajia... Miksi siis totella ketään? Miksi käyttäytyä sääntöjen mukaan? Johtajilla on ratkaiseva rooli, ja lasten on päätettävä, kummalla puolella he ovat kunnes sota syttyy.

Huhu, että saarella asuu peto, saa lapset pelkäämään ja valitsemaan vahvimman; toiset tuntevat vapauden, kun he voivat antaa vapaat kädet villeimmille vaistoilleen. Näin saaresta, joka oli alun perin paratiisi, tulee lopulta autenttinen kauhea paikka tuhoamisesta.

Saarellamme voimme pitää hauskaa, kunnes aikuiset tulevat luoksemme
– Kärpästen herra –

Kärpästen herra heijastuksia

Kärpästen herra kyse ei ole vain ihmisluonnosta tai viattomuuden menetyksestä mutta myös yhteiskunnan järjestäytymisestä. Nämä lapset luovat omalla tavallaan tyhjästä uuden organisoidun hierarkian rooleilla, jotka muistuttavat meitä todellisesta maailmasta.

He jakautuvat ryhmittymiin aivan kuten aikuiset tekevät politiikka he kohtaavat sodan ja luopuvat rationaalisuudesta. He eivät palkitse älykkyyttä, he eivät etsi johtajaa, joka seuraa järkeä, vaan pikemminkin vahvaa, joka suojelee heitä heidän peloistaan.

Kaikki tämä muistuttaa meitä maailmasta sellaisena kuin sen tunnemme ja saa meidät pohtimaan demokratian toimintaa ja merkitystä . Kun ajatellaan sitä maailmana, jossa kaikilla on ääni, utopia, jonka lapset alun perin suunnittelivat ja jonka he itse tuhoavat.

Heidän on ymmärrettävä, että pelko ei voi satuttaa enempää kuin unelma
– Kärpästen herra –